*

timovuori

Kohtuuhintainen dilemma

Vaalien lähestyessä yhdeksi teemaksi on noussut kohtuuhintainen asuminen. Korkeat asumiskulut pääkaupunkiseudulla ovat aito ongelma. Rahaa muuhun elämiseen jää vähemmän kuin muualla Suomessa. Tilannetta kärjistävät vielä tulonsiirrot Helsingistä muualle Suomeen. Toisaalta, onneksi, Helsingissä on tarjolla enemmän erilaisia palveluita ja virikkeitä kuin muualla Suomessa. Ihmiset haluavat muuttaa tänne, koska mahdollisuuksien perässä liikutaan. Ehkä tämä innosti Paavo Väyrystä ja Kimmo Tiilikaista laittamaan verokirjansa Helsinkiin.

Ministeri Tiilikainen, kuten monet muut ennen häntä, ovat käyttäneet asumisen yhteydessä käsitettä "kohtuuhintainen". Kukaan tosin ei ole vielä määritellyt, mitä tarkalleen kohtuuhintaisella asumisella tarkoitetaan. Kuinka paljon rahaa tulee jäädä käteen pakollisten asumiskulujen jälkeen, jotta voidaan puhua kohtuuhintaisesta asumisesta. Entä, jos kysymyksessä on asuntolaina, missä ajassa laina pitää pystyä maksamaan pois, jotta asunto on kohtuuhintainen. Tuleeko kohtuuhintaisia asuntoja olla kaikkialla Helsingissä vai ainoastaan joillakin alueilla?

Vaikuttaa siltä, että kohtuuhintainen on käsitteenä samaa luokkaa kuin vasemmiston usein suosima oikeudenmukaisuus-käsite. Se on vain argumentti, jolla perustellaan vastausta tunnetasolla, mutta jolta puuttuu rationaalisesti argumentoitu perustus.

Mikäli kohtuuhintainen-argumentilla on tavoite edistää asuntojen hintojen laskua, kannattaa miettiä kaksi kertaa.  Suomalaisten kotitalouksien omaisuudesta merkittävin osa on kiinni asunnoissa. Miltä sinusta tuntuisi, jos olet juuri ottanut pankista 200 000 euron lainan ja hetkeä myöhemmin asuntojen hinnat laskisivat 20 prosenttia. Kannattaa myös muistella aikaa, jolloin asuntojen hinnat todella laskivat 1990-luvun alkupuolella. Asuntoja sai halvalla, mutta moni muu asia oli silloin todella huonosti. Erityisen tukala tilanne oli niillä, jotka jäivät kahden asunnon loukkuun.  

Asumisessa kotitalouksien lähtökohdat ovat erilaiset. Yksinasuvan asumiskustannukset ovat melkein aina suuremmat. Moni avioliitto ja parisuhde päättyy eroon, mikä tarkoittaa sitä, että neliön tai kolmion sijasta siirrytään pienempään asuntoon. Helsingissä onkin tarvetta nimenomaan yksiöille ja kaksiolle, joita pitää rakentaa nykyistä enemmän. Samoin on syytä edistää ratkaisuja, joilla uudiskohteiden asunnot voidaan joustavasti muuttaa tilanteen vaatiessa esimerkiksi yksiöstä kaksioksi. Sääntelyn sijasta tarvitaan joustoa.

Helsingin kaupunki on nostanut ja nostanee jatkossa vuokratonteilla sijaitsevien asunto-osakeyhtiöiden ja omakotitalojen vuokria vanhojen sopimusten päättyessä. Mielestäni tämä on lyhytnäköistä, mikäli kaupunki haluaa hillitä asumiskustannusten nousua.

Oma lukunsa ovat VVO:n kaltaiset toimijat, joille valuu sosiaalitukien muodossa yhteiskunnan keräämiä veroja. Samaan aikaan, kun vasemmistopuolueet vaativat kohtuuhintaisia asuntoja, tekee heidän vasen kätensä (läheisorganisaatio) toista: nostaa vuokria. Tämä on vääristymä, johon eduskunnan on syytä puuttua.

Asumiskulujen laskun suhteen olen varovainen, mutta asumiskulujen nousua voidaan hillitä monin ero tavoin.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat